ITOH-HYBRIDIPIONI Paeonia 'Cora Louise'
ITOH-HYBRIDIPIONI Paeonia 'Cora Louise'n suuret, puolikerrotut kukat ovat kauniin vaaleat ja niiden sisus on tumma. Kukinta alkaa kesäkuun loppupuolella ja jatkuu pitkään.
Itoh-hybrideillä tarkoitetaan puu- ja ruohovartisten pionien välisiä risteytyksiä. Japanilainen Toichi Itoh onnistui vuonna 1948 tekemään siihen asti mahdottomana pidetyn risteytyksen puuvartisen ja ruohovartisen pionin välillä. Itoh-hybridit ovat keskimäärin kalliimpia verrattain hitaan lisäyksen takia. Suunnannäyttäjänä Itohien yleistymisessä on ollut ”Bartzella”, joka äänestettiin Suomen kauneimmaksi pioniksi kesällä 2020. Itoheille perinteisen keltaisen värin lisäksi on niiden myötä pionikuntaan tullut joukko aivan uusia värejä; kanariankeltaista, kuparinpunaista, persikkaa/punaruskeaa… Itoh-hybridit käyttäytyvät ruohovartisten pionien tavoin. Uudet versot nousevat maasta, pitkät varret eivät juurikaan talvehdi. Kasvit ovat erittäin pakkasenkestäviä. Maaperän läpäisevyys onkin ainoa tärkeä kasvupaikkavaatimus. Itoh-hybridien kukat ovat isokokoisia. Ensimmäinen kukinta (pääkukinta) on kesäkuussa, mutta kukkia voi kehittyä aina pakkasten tuloon asti.
Pionit sopivat puutarhassa niin yksittäiskasveiksi, omiksi pioniryhmikseen tai yhdistettynä muiden perennojen kanssa. Ne ovat myös kestäviä leikkokukkia.
- Viihtyy: aurinko
- Kukan väri: vaalea, sisus tumma
- Kukan muoto: puolikerrottu
- Korkeus: 60-80 cm
- Kasvualusta: Läpäisevä, lievästi hapan
- Myyntikoko: ruukku 4 l
- viljelymaa:Viro
Pionin istuttaminen:
Kaiva noin 50x50x50cm istutuskuoppa. Poista taimen ruukku ja istuta taimi hyvää ravinteikasta ja multavaa puutarhamultaa käyttäen niin, ettei silmujen päällä ole 3-5 cm enempää multaa. Taimi siis istutetaan samaan syvyyteen kuin ruukussa.
Istutuksen jälkeen taimelle annetaan kuivana kautena suunnilleen 5 litraa vettä kerran viikossa, kunnes pioni on juurtunut ja kasvaa kunnolla. Kasvualustan täytyy kastua koko juuriston syvyydeltä.
Maan ihanteellinen pH on 5-6.
Tuote: 4741474452211

